keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Lämpöä Räntsille sekä vinkki väliaikaisesta lämmitysmuodosta!



Ollaan saatu taloon jo pari viikkoa sitten ehta, oikea (VÄLIAIKAINEN) lämmönlähde!



Niko roudasi viime keväänä tuon ruosteisen telttakamiinan armeijan kirpputorilta. En tosiaan hihkunut innosta nähdessäni kapistuksen ensimmäistä kertaa… Mitä ihmettä me tuolla teemme, kysyin Nikolta. Hän vastasi ominaiseen tapaansa, että ei tiedä vielä. 

Puoli vuotta myöhemmin istuttiin iltaa kavereiden kanssa Räntsillä ja pojat muistivat kamiinan olemassaolon! He kaivoivat sen pihalta ja laittoivat kahden pöydän väliin ulos. Ja niin istuttiin loppuilta sitten lämpimässä tunnelmassa.

Mietittiin, että mehän pystytään virittämään kamiina myös taloon! Niko päätti hitsata kamiinan takaosaan jatkoputken, minkä avulla sen saa kytkettyä hormiin. Aiemmin harmittelin, kun ei tajuttu tilata leivinuunia riittävän ajoissa, mutta nyt ei harmita enää yhtään! 

Ei noin pienellä kamiinalla saa piippua lämpiämään, mutta kyllä se lämmittää taloa kuitenkin kivasti. Puupalikoita on kertynyt ihan kiitettävästi, joten päästään niistäkin nyt samalla eroon :D

Me kyllä suositellaan tällaista kamiina-viritelmää lämpimästi kaikille väliaikaista lämmitystä tarvitsevalle! Kustannuksetkin olivat erittäin kohtuulliset: kamiina 40 e ja putkien hitsaus itse.

Ps. Oikea ja kovasti odotettu leivinuuni saapui eilen, mutta asennus alkaa vasta ensi viikolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!