tiistai 28. elokuuta 2018

Home- ja sisäilmaongelmat OSA IV: Hirren hengittävä käsittely. Sisältää ALEKOODEJA

* Kaupallinen yhteistyö 

Aiempi tämän tekstisarjan juttu käsitteli terveellisen kodin edellytyksiä. Hirsitalo on hengittävä ja sisäilmaltaan terve koti. Tällä tekstillä haluan tuoda esiin myös hirren käsitellyn ja samalla tietysti kaikkien kodin pintojen käsittelyn vaikutuksen rakenteen hengittävyyteen ja sisäilmaan.

Hirren oikeanlainen käsittely on yksi asia, mihin olen pyrkinyt perehtymään erityisen paljon. Ja yksi ensimmäisiä blogitekstejänikin on SE OIKEA käsittelyaine hirren ulkopinnoille?

Muistan vielä aidosti kuinka ymmälläni olin tuohon aikaan, kun selvittelin kuumeisesti, mikä olisi sellainen ulkopuolen käsittelyaine, mikä todella hengittää, eikä muodosta kalvoa hirren pintaan. Olin kauhuissani eri valmistajien tuotekuvauksien sekavuudesta enkä missään tapauksessa halunnut vetää muovimaalia kotini hirsiseiniin. Rautakauppojen hyllyt notkuvat viherpestyjä tuotteita ja niiden seasta on hyvin haastavaa löytää oikeasti hengittäviä vaihtoehtoja. Luulen, että moni hirsirakentaja voi samaistua noihin fiiliksiin..?

Hätiköintini helpotti, kun löysin rautavihtrillin. Siitä olin varma, että se hengittää. Lopputulos ja välivaiheet tosin ovat sen kanssa aika kärsivällisyyttä vaativat, mutta ainakin meidän koti sai hengittävän homesuojan.



Rautasulfaatti käsittelyn lopputulosta noin 2 vuotta käsittelyn jälkeen. 



Pian rautavihtrillin löytämisen jälkeen löysin myös mun lemppari maalikauppiaat, Laurin ja Ilen, Suomen Luonnonmaaleilta. Sen jälkeen en ole pahemmin mieltäni kuormittanut hirren käsittelyn takia. Lauri on kirjoittanut heidän blogiin erityisen hyvä tekstin maalien hengittävyydestä, suosittelen lukemaan!

Mun suositukset oikeasti hengittävistä ja muovittomista käsittelyaineista tulee tässä. 

Näistä kaikista saatte - 20 % alennuskoodilla SusannaHirsi, tilatessa Suomen Luonnonmaalien verkkokaupasta tai myymälästä ostettaessa vuoden 2018 loppuun asti.



Ulkopinnan käsittelyt:


  • Pihkatex
    • hengittävä ja puuhun hyvin imeytyvä kuultomaali. Sävytettävissä lähes kaikkiin kuultovärikarttoihin.
  • Tervatex
    • Luonnon raaka-aineista valmistettu muoviton ja hengittävä käsittely. Sävytys Tervatex värikartan mukaan. Meidän talossa räystäs- ja vuorilaudat on käsitelty Tervatex Miilulla. Ehdoton etu tässä tuotteessa on, että yksi käsitttelykerta riittää! Tämä tuote peittää todella hyvin. 






  • Rautasulfaatti
    • Jauhe, mikä sekoitetaan halutussa suhteessa veteen. Käsitellään kerran ja puu alkaa harmaantua vähitellen. Rautasulfaattia käytetään punamultamaaleissa homeenestoaineena. Lopputulos ei näy heti käsittelyn jälkeen, vaan tämä käsittelytapa vaatii käyttäjältä kärsivällisyyttä! Meidän talo on käsitelty rautasulfaatilla.

  • Kunnon homeenesto 
    • Laadukas homeenesto- ja pesuaine. Estää home- ja sinistäjäsienen muodostumisen puupinnoille. Käytetään käsittelemättömälle puupinnalle ennen varsinaista pintakäsittelyä. 



Talvikuvaa talon käsittelyistä





Sisäpinnan käsittelyt:


  • Tremax. Todellinen ihmeaine! Valkaisee jo kellastuneen puupinnan ja toimii tuoreelle pinnalle, pitäen sen vaaleana. Poistaa myös hometta ja vaalentaa sinistäjäsienen tummentamat puupinnat. Meidän sisäseinät on käsitelty Tremaxilla. Hirret käsiteltiin kolme kertaa ja hirsipaneelit kahteen kertaan, jolloin niiden aiempi väriero tasoittui. 
  • Hento Hirsivaha. Hengittävä ja läpikuultava hirsivaha. Suojaa hirsipintaa. Sävytettävissä valkoisen sävyihin. 



Olohuoneessa erkkerissä hirttä ja hirsipaneelia. Molemmat on käsitelty Tremaxilla ja värittömällä Auron maalilla.


Tsemppiä kaikille teille, jotka painitte sopivien pintakäsittelyaineiden kanssa! Toivon kovasti, että saatte näistä teksteistä hyvin vinkkejä :)

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Mikä tuo teline on, missä on säilytetty maalattua lautaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se on mun miehen desing :D Tässä vähän tarkempi kuva https://hirsitalorantsi.blogspot.com/2016/06/mustaa-kuin-terva.html

      Laudat vedetty A-malliin ja lautojen reunoihin 5 tuuman rautanauloja ja eikuin lautoja kuivumaan! Oli tosi kätevät ja vei kohtuullisen vähän tilaa :) Suosittelen!

      Mukavaa syksyviikkoa!

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!