sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Jyrätään ja laitetaan styroxeja

Kulunut viikko oli raksaelämässä aika itsensä toistamista. Tehtiin talon toisen lyhyen sivun hirsipanelointeja ja rautavihtrillikäsittely. Lisäksi vähän lisää rakennustelineitä ja autotallin yhden päädyn rakenteita.

Tänään päästiin aloittamaan sentään uusi aluevaltaus! Nimittäin lattiastyroxien laittaminen taloon. Hassua, että sitä tajuaa vasta kuvia katsellessa, kuinka paljon Räntsillä onkaan tapahtunut viimeisen kahden kuukauden sisällä! Tai oikeastaan, kuinka paljon maisema on muuttunut. Kirjoittelin toukokuussa, että oltiin saatu täytöt tehtyä ja hirsikehikot oli pian tulossa. Nyt sitten aletaan talossa pikkuhiljaa odotella jo lattiavalua (ei se taida kyllä odottamalla tulla, vaan tekemällä). Sitä ennen ja kaiken touhuamisen lomassa tehdään vähän kaikkea muutakin, kuten autotallin katon levytys ja alushuovan asennus. Jännää, miten sitä tuntuu sokeutuvan omille tekemisilleen. Tuntuu, ettei koskaan saa tarpeeksi tehtyä, mutta kuvia katsellessa tajuaakin saaneensa jotain aikaan! On varmaan tuttu tunne jokaiselle, joka on rakentanut tai remontoinut.

Eka rivi valmiina!


Styroxien laittaminen on periaatteessa helppoa ja nopeaa hommaa. Paitsi, ettei ehkä ole ainakaan seinien vierestä, joissa on erityisen tärkeää saada laitettua ne tiiviisti seinään ja toisiinsa kiinni. Jouduimme hieman tasoitteluhommiin, kun kapillaarikatkaisusoran päällä on hypelty noin puolitoista kuukautta. Keksittiin ottaa apuvälineeksi nurmikon pohjan tasoittamiseen tarkoitettu käsikäyttöinen jyrä. Sillä sai kapillaarikatkaisun soran tasoittumaan hyvin styroxin alle. Ei ollut tosin mitään kovin kevyttä hommaa, sillä jyrä painaa varmaan reilu 100 kiloa. Vaikka kuvittelenkin olevani tosi noheva ja vahva raksamimmi, niin sai kyllä Niko jyräillä suurimmaksi osaksi. Oli kuulemma hyvää treeniä :D

Jyrä. Laitettujen styroxien ja jyrän välissä näkyy siloteltu pinta


Stryrox-hommat tyssäsivät kuitenkin ensimmäiseen riviin, sillä täytyy varmistella pari asiaa radonhuovasta huomenna vastaavalta mestarilta ennen kuin jatketaan hommia. Toivottavasti saadaan lattiastyroxit tulevalla viikolla molempiin rakennuksiin! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!